Ostoskorin yhteenveto

Ostoskori

mcare Oy

Tietoa meistä

mcare ja Apple – eettisesti ja ympäristön kannalta oikeita valintoja

Applen valtuuttamana ja vastuullisena huoltona valvomme toimitusketjun eettisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä tarkasti. Yhteistyö Applen kanssa on mcarelle luontevaa, sillä merkki kestää tunnetusti pitkään, ja korjaaminen on usein kannattavaa jopa viiden vuoden kuluttua hankinnasta. Pidämme mahdollisimman hyvää huolta sekä työntekijöistämme että asiakkaistamme.

Takaamme tyytyväisyytesi esittämällä läpinäkyvästi vaihtoehdot esimerkiksi korjaamisen ja uuden laitteen välillä sekä kertomalla, kuinka tulevia tarpeita ajatellen kannattaa menetellä. Toimiva palvelumme korostuu vastuunkantona – et jää pulaan hankalissakaan tapauksissa, vaan jokainen toimeksianto hoidetaan kunnialla loppuun. Tavoitteemme suorittaa jokainen huoltotapaus niin hyvin ja sujuvasti kuin mahdollista näkyy yli 90 prosentin asiakastyytyväisyydessä.

Valmistajana Apple on myös eettisesti oikea valinta – yhtiö on sitoutunut tekemään pitkäjänteistä työtä ilmastomuutosta vastaan monilla tavoin. Applen valmistusprosessissa pyritään kiinnittämään voimakkaasti huomiota työtekijöiden kohteluun ja koko prosessin eettisyyteen.

dealer item image

Circulate-Electronics.com

Käyttöehdot


Nämä ovat Circular Electronics -palvelun käyttöehdot, jotka koskevat kaikki sivustolla tehtäviä myynti-ilmoituksia, myyntejä ja tilauksia. Circular Electronics -palveluun voivat rekisteröityä Suomessa kotipaikan omaat henkilöt, yritykset ja organisaatiot. Rekisteröitymällä palveluun, jättämällä ilmoituksen tai tekemällä tilauksen suostut noudattamaan näitä käyttöehtoja, joten tutustu näihin ehtoihin huolellisesti. Käyttöehdot ovat voimassa 18.5.2022 alkaen.

1. Määritelmät

“Circular-Electronics.com” on Fiare Solutions Oy:n toteuttama ja omistama web-sivusto käytetyn elektroniikan ja kunnostettujen laitteiden myymiseen ja ostamiseen;
“Fiare” on Fiare Solutions Oy;
“Kunnostettu elektroniikkalaite” on luotetun ja valtuutetun kunnostusyrityksen kunnostama laite edelleenmyyntiin;
“Kunnostusyritys” on sivustolle rekisteröitynyt luotettu ja valtuutettu käytettyjen tietokoneiden huoltoyritys;
”Käytetty elektroniikkalaite” on yrityksen tai organisaation käytetty elektroniikkalaite, jota ei ole kunnostettu ja jonka yritys tai organisaatio voi tarjota myyntiin Kunnostusyritykselle;
“Käytetyn elektroniikan myynti-ilmoitus” on yrityksen tai organisaation Circular-Electronics.com -sivustolla julkaisema myynti-ilmoitus heidän käytetyistä elektroniikkalaitteistaan;
“Käyttäjä” on sivustolle rekisteröitynyt henkilö, yritys tai organisaatio tai rekisteröimätön vierailija;
“Maksu” on sivustolla olevan maksuoperaattorin kautta tehty maksu kunnostetuista laitteista;
“Myyjä” on sivustolle rekisteröitynyt yritys tai organisaatio, joka on myymässä käytettyjä laitteita Kunnostusyritykselle tai Kunnostettuja elektroniikkalaitteita Ostajille;
“Ostaja” on sivustolle rekisteröitynyt henkilö, yritys tai organisaatio, joka on ostanut kunnostetun laitteen, tai rekisteröimätön vierailija, joka on ostanut kunnostetun laitteen;
“Palvelu” Fiare Solutions Oy:n toteuttama ja ylläpitämä Circulate-Electronics.com -palvelu;
“Palveluntarjoaja” on Fiare Solutions Oy;
“Toimitus” on toimitus, jonka ostaja on valinnut ostettujen kunnostettujen laitteiden toimittamiseksi

2. Circular Electronics-palvelu

Circular Electronics on Fiare Solutions Oy:n toteuttama palvelu yrityksille ja organisaatioille käytetyn elektroniikan myyntiin edelleen kunnostettavaksi tai kierrätykseen valtuutetuille kunnostusyrityksille ja kunnostettujen elektroniikkalaitteiden myyntiin henkilöille, yrityksille ja organisaatioille Suomessa.

Fiare Solutions vastaa Circulate-Electronics.com -sivuston toiminnallisuudesta ja ylläpidosta sekä tekee parhaansa, jotta palvelu on käytössä ja häiriöttä. Beta-vaiheen aikana Circulate Electronics -markkinapaikka ja siihen liittyvät palvelut tarjotaan “sellaisena kuin se on” ja Fiare Solutions varaa oikeuden muuttaa ja päivittää sivustoa pilotin aikana ja keskeyttää palvelu tilapäisesti muutoksen, uudistuksen tai palveluun liittyvän kunnostus- tai asennustyön vuoksi.

3. Rekisteröinti

Joidenkin Palveluiden tai niiden osien käyttäminen edellyttää rekisteröitymistä Palveluun. Ainoastaan Suomessa rekisteröityneillä tai Suomessa kotipaikkana olevilla henkilöillä, yrityksillä ja organisaatioilla on oikeus rekisteröityä Käyttäjäksi.
Käyttäjä luo itselleen rekisteröitymisen yhteydessä käyttäjätunnuksen ja salasanan. Käyttäjä toimii Palvelussa aina omalla nimellään (etunimi ja sukunimi). Rekisteröityessään Palveluun, Käyttäjän on annettava kaikki pakolliseksi merkityt tiedot. Rekisteröityminen edellyttää toimivaa sähköpostiosoitetta, sillä rekisteröinnin loppuun saattaminen edellyttää Käyttäjän sähköpostiin lähetettävän vahvistusviestin käsittelyä. Palveluntarjoajalla on oikeus syytä ilmoittamatta päättää, hyväksyykö se rekisteröitymisen vai ei.
Käyttäjä vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta. Mikäli Käyttäjän tiedoissa tapahtuu muutoksia, on Käyttäjän ilmoitettava tietojen muutoksista viivytyksettä Palveluntarjoajalle.
Käyttäjä sitoutuu pitämään salassa käyttäjätunnuksena ja salasanansa ja olemaan luovuttamatta niitä kolmansien käyttöön. Käyttäjä on vastuussa kaikista tunnuksillaan tehdyistä toimenpiteistä. Käyttäjä sitoutuu ilmoittamaan Palveluntarjoajalle välittömästi, mikäli epäilee tunnustensa paljastuneen kolmansille henkilöille. Käyttäjän tunnuksilla tehdyt toimenpiteet sitovat tunnuksen omistajaa, kunnes Palveluntarjoaja on kuitannut saaneensa Käyttäjän ilmoituksen tunnusten paljastumisesta.
Käyttäjällä on oikeus saada kadotettujen ja/tai kolmannen osapuolen tietoon joutuneiden tunnusten ja/tai salasanojen tilalle uudet. Muutoinkin Käyttäjällä on oikeus pyytää Palveluntarjoajaa vaihtamaan salasana ja/tai tunnus.
Palveluntarjoaja pidättää oikeuden sulkea käyttöoikeus milloin tahansa, mikäli Palveluntarjoaja epäilee tunnuksia käytettävän väärin tai jos Käyttäjä on toiminut näiden Käyttöehtojen, muiden lisäehtojen tai lakien ja hyvien tapojen vastaisesti.

4. Käytettyjen laitteiden myynti-ilmoitukset

Circulate Electronics -markkinapaikassa yritykset ja organisaatiot voivat tarjota käytettyjä laitteita myyntiin valikoiduille ja luotetuille käytettyjen laitteiden huolto- ja myyntiyrityksille. Myytävien käytettyjen laitteiden tiedot ovat nähtävissä markkinapaikalla vain sivustolle rekisteröityneille ja sivuston hyväksymille kunnostusyrityksille, joilla on sopimus markkinapaikan kanssa. Tiedot eivät tule näkyviin sivuston muille käyttäjille tai muille yrityksille ja organisaatioille.

Käytettyjä laitteita myyvän yritysten tulee antaa mahdollisimman kattavaa ja täsmällistä informaatiota myyntiin tarjottavista laitteista. Tarjottujen laitteiden tulee olla toimivia tai kunnostettavaksi tai varaosiksi soveltuvia. Kunnostusyritys voi tehdä näistä tarjouksen yritykselle. Yritys voi hyväksyä tai hylätä annetut tarjoukset. Sopimus käytettyjen laitteiden myymisestä on aina käytettyjä laitteita myyvän yrityksen ja kunnostusyrityksen välinen. Kunnostusyrityksen tarjous perustuu käytettyjä laitteita myyvän yrityksen antamiin tietoihin, mutta lopullinen vahvistettu ostohinta voi poiketa tarjotusta hinnasta ja lopullinen hinta määräytyy kunnostusyrityksen tekemän kuntotarkastuksen jälkeen. Käytettyjä laitteita myyvä yritys ja kunnostusyritys sopivat keskenään laitteiden maksusta, noudosta tai kuljetuksesta kunnostusyritykselle, laitteiden tietojen poistamisesta/tuhoamisesta ja kyseisiin palveluihin liittyvästä palvelutasosta sekä omistusoikeuden siirtymisen ajankohdasta.

5. Kunnostettujen laitteiden myynti

Circulate Electronics -markkinapaikka tarjoaa myynti- ja markkinointikanavan kunnostettujen käytettyjen laitteiden myyntiin.

Markkinapaikassa myydään luotettujen huolto- ja myyntiyhtiöiden, Kunnostusyritysten kunnostamia käytettyjä laitteita, joilla on sopimus markkinapaikan kanssa. Laitteiden tiedot ja myyntiehdot ovat nähtävissä markkinapaikalla. Kunnostettuja laitteita myyvät yritykset, myyjät vastaavat laitteiden myynti-ilmoitusten tietojen oikeellisuudesta sekä laitteiden kunnosta ja takuusta.
Kunnostettujen laitteiden myynti tapahtuu aina laitteita myyvän yrityksen ja laitteen ostavan loppuasiakkaan, Ostajan, välillä.

6. Hinnat

Kunnostettujen laitteiden hinnat on esitetty euroissa ja laskutusvaluutta on euro. Kunnostettujen laitteiden hintoihin lisätään arvonlisävero (ALV).

Tuotteiden hintoihin ei sisälly toimituskuluja, ellei laitteiden myyjä ole erikseen niin ilmoittanut. Toimituskulut ilmoitetaan tilauksen yhteydessä erikseen, kun ostaja on valinnut halutun toimitustavan.

Myyjä vahvistaa tilauksen Ostajalle. Myyjä pidättää oikeuden peruuttaa tilauksen, jos hinnoissa on selkeä ja olennainen virhe. Tällä tarkoitetaan sellaista mahdollista hinnoitteluvirhettä, jossa tuotteen hinta poikkeaa niin merkittävästi ja selvästi tuotteen tavanomaisesta hintatasosta, että ostajan voitaisiin katsoa ymmärtäneen kyseessä olevan virhe.

7. Maksupalveluntarjoaja

Maksupalvelut kunnostettujen laitteiden myyntiin tarjoaa Paytrail Oyj, Y-tunnus 2122839-7, yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Maksutapahtumiin sovelletaan käytetyn maksupalveluntarjoajan maksutapoja ja -ehtoja.

Maksutavoiksi verkkosivujemme kautta tilattaessa käyvät seuraavat maksutavat:

  • Kaikkien suomalaisten pankkien verkkomaksut: Nordea, OP, Danske Bank, Säästöpankki, Oma SäästöPankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken,  Ålandsbanken ja S-Pankki
  • Korttimaksaminen: Visa, Visa Electron ja MasterCard
  • Mobiilimaksutavat: MobilePay, Pivo ja Siirto
  • Lasku- ja osamaksupalvelut: OP Lasku ja Walley

Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
020 718 1830 (kuluttajille, arkisin 8-19), 020 718 1820 (yrityksille, arkisin 8-17), asiakaspalvelu@paytrail.com

Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa.

Lasku- ja osamaksupalvelut

OP Lasku ja Walley


8. Toimitus

Kukin myyjä vahvistaa tilauksen ostajalle ja toimittaa laitteet ostajan valitseman toimitustavan mukaan toimitusosoitteeseen. Toimitusaika riippuu valitusta toimitustavasta ja myyjän toimitusajasta.

9. Takuu ja palautukset

Kullakin myyjällä on ostetuille tuotteille omat tilausehtonsa mukaan lukien takuu ja palautusehdot. Tilausehdot näytetään Ostajalle tilauksen yhteydessä ja kehotamme ostajia tutustumaan niihin huolella.

10. Vastuut

Fiare Solutions vastaa sivuston toiminnallisuudesta ja ylläpidosta sekä itse sivustolle tuottamastaan sisällöstä. Fiare Solutions Oy ei vastaa markkinapaikan käytettyjen tai kunnostettujen elektroniikkalaitteiden myynti-ilmoitusten tuotteista tai sisällöstä.

Rekisteröityneet käyttäjät ovat vastuussa käytetyn elektroniikan myynti-ilmoituksen sisällöstä ja syöttämistään tiedoista sekä siitä, että käyttäjän tiedot ja sisältö eivät loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia tai riko voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Kunnostusyritykset ja myyjät ovat vastuussa kunnostetun elektroniikan myynti-ilmoituksen sisällöstä ja syöttämistään tiedoista sekä siitä, että tiedot ja sisältö eivät loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia tai riko voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Kukin myyjä vastaa myymistään tuotteistaan omien toimitusehtojen mukaan. Toimitusehdot näytetään ostajalle tilauksen tekemisen yhteydessä. Mikäli havaitset toimituksessa puutteen tai tuotteessa vian, ota yhteyttä myyjään mahdollisimman pian puutteen havaitsemisen jälkeen.

Fiare Solutions ei vastaa viivästyksestä tai vahingosta, joka johtuu sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta tai ylivoimaisesta esteestä.
Fiare Solutions ei myöskään vastaa epäsuorista tai välillisistä vahingoista eikä saamatta jääneestä voitosta tai menetetystä liikevaihdosta tai tulosta.

11. Omistusoikeudet

Palvelun sisältö ja ulkoasu ovat tekijänoikeuksien suojaamia. Circulate-Electronics.com -palvelun omistusoikeus sekä tekijänoikeudet ja muut palveluun, sen ulkoasuun, koodiin ja sen sisältämään aineistoon liittyvät immateriaalioikeudet ovat Fiare Solutions Oy:n omistuksessa tai kuuluvat Fiare Solutions Oy:n yhteistyötahoille tai muille oikeudenhaltijoille.

Käyttäjällä ei ole ilman tekijän, oikeudenhaltijan ja palveluntarjoajan nimenomaista kirjallista lupaa oikeutta levittää, julkaista, kopioida tai muuten kaupallisesti hyödyntää palvelun sisältöä tai sen osaa ilman oikeuksienomistajan etukäteislupaa lukuunottamatta näiden käyttöehtojen mukaista omaan käyttöön tapahtuvaa säilyttämistä tietokoneella tai tulostamista tai linkittämistä palveluun näissä käyttöehdoissa sallituiksi kuvatuin tavoin.


12. Käyttöehtojen muuttaminen

Fiare Solutions pidättää oikeuden muuttaa näitä ehtoja aika ajoin ilman, että ilmoitamme muutoksista ennakkoon.

13. Oikeuksien ja velvollisuuksien siirtäminen

Käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää palvelun käyttöoikeutta tai palvelusta mahdollisesti tehtyä sopimusta kolmannelle osapuolelle ilman palveluntarjoajan kirjallista suostumusta.

Palveluntarjoajalla on oikeus siirtää palvelu tai sen ylläpito sekä siihen liittyvät vastuut ja velvollisuudet sekä palvelusta mahdollisesti tehty sopimus samaan konserniin kuuluvalle toiselle yhtiölle.

14. Sovellettava laki

Näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lainsäädäntöä. Mahdolliset erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla osapuolten kesken. Ellei neuvottelussa löydetä ratkaisua, niin tähän sopimukseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa.

15. Yhteystiedot

Fiare Solutions Oy
Tammasaarenkatu 1
00180 Helsinki
Y-tunnus: 2084358-2
Sähköposti: info@circulate-electronics.com

Circulate Electronics -markkinapaikan tietosuojaseloste

Me Fiarella kunnioitamme yksityisyyttäsi ja tavoitteenamme on tarjota luotettava ja turvallinen käyttökokemus. Palvelun käyttämiseksi meidän pitää kuitenkin kerätä tietoja. Tämä on Circulate Electronics.com -sivuston tietosuojaseloste ja kertoo, miten palvelu käyttää henkilökohtaisia tietojasi, kun käytät palveluamme. 

Fiare Solutions Oy:n asiakas- ja markkinointirekisterin rekisterinpitäjä: 

Fiare Solutions Oy, y-tunnus 2084358-2

Mikä on henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja oikeusperuste?

Tarjotessaan Circulate Electronics  -markkinapaikkapalvelua Fiare Solutions Oy:n on kerättävä ja käsiteltävä käyttäjiä koskevia henkilötietoja palvelun hallinnoimiseksi. Tässä yhteydessä Fiare Solutions Oy toteuttaa EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisia tietojenkäsittely-lakia ja  asetuksia, joiden tarkoituksena on asiakashallinta (mukaan lukien sopimussuhteiden, tilausten, toimitusten, laskujen, kirjanpidon, sopimussuhteen seurannan järjestäminen), eli sellaisten toimenpiteiden toteuttaminen, joiden avulla yhtiö pystyy viestimään käyttäjien kanssa, kuin myös sivustomme selailuun tarvittavien toimintojen aktivoiminen. 

Käsittelemme henkilötietoja Fiare Solutions Oy:n sisällä liiketoiminnan ja asiakaspalvelun analysointiin ja kehittämiseen, tuotekehitykseen ja raportointiin, profilointiin ja mallintamiseen sekä mainonnan ja sisällön tekniseen jakeluun.  Tavoitteenamme on parantaa asiakasymmärrystä sekä luoda mielenkiintoisia sisältöjä ja palveluja. Esimerkiksi tuotekehityksessä ja raportoinnissa käsitellään tietoja pääsääntöisesti ryhmätasolla, eikä raporteista voi tunnistaa yksittäistä henkilöä.

Fiare Solutions Oy:n Circulate Electronics -sivuston henkilörekisterissä olevien henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyltä saatuun suostumukseen. Henkilötiedot on saatu rekisteröidyiltä itseltään ja he ovat hyväksyneet käyttöehdot ja tietosuojaselosteen erikseen ja täten hyväksyneet sovelluksen tietosuojaa koskevan sopimuksen.

 

Minkälaisia tietoja käsittelemme?

Sivustolle voivat rekisteröityä yritykset ja organisaatiot ja heidän kontaktihenkilönsä. Kuluttajat voivat vierailla sivustolla, mutta rekisteröinti on mahdollista vain yrityksille ja organisaatioille.  Yrityskäyttäjien henkilökohtaisesti tunnistavia tietoja ovat: 

Perustiedot, kuten etu- ja sukunimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite;Palveluiden käyttöön liittyvät tiedot, kuten käyttäjätunnukset ja salasanat, rekisteröinti- ja sisäänkirjautumistiedot;Asiakkuuteen liittyvät tiedot, kuten tehdyt myynti-ilmoitukset, tilaukset, palvelussa tarjotut yrityksen tuotteet tai palvelut ja niihin liittyvät käyttö- ja hallinnointioikeudet, laskutustiedot, yhteydenotot;Valintoihin ja mielenkiinnonkohteisiin liittyvät tiedot sekä suoramarkkinointisuostumukset ja -kiellot.

Evästeillä ja muilla tekniikoilla havaitut tiedot:

Välttämättömät evästeet: Nämä evästeet ovat välttämättömiä palveluiden ja niiden toimintojen käyttämiseksi, esimerkiksi sisäänkirjautumiseksi tai ostoskorin sisällön muistamiseksi, ja ovat siksi aina käytössä. Keräämme yleisömittausta varten verkkopalvelun käyttöä koskevia tietoja kuten, miten sivustoa käytetään (esim. vierailun tiedot, kuten vierailun kesto ja ajoittuminen ja se, millä sivulla vierailet tai miltä sivulta käyttäjä on siirtynyt palveluumme).

Tietojen säilytys, tarkastaminen tai poistaminen

Tietoja säilytetään järjestelmässä niin kauan kuin sille on oikeudellinen peruste, esimerkiksi sopimus tai tilaus, tai käyttäjä on rekisteröitynyt palveluun asiakkaaksi. Tiedot säilytetään asiakassuhteen keston ajan sekä kohtuullisen ajan sen jälkeen. Mikäli et ole käyttänyt palvelua 18 kuukauteen, voimme lähettää sinulle sähköpostiviestin, jossa pyydetään vahvistamaan, onko asiakkuus edelleen voimassa. Mikäli vahvistusta ei saada viestissä asetetun määräajan sisällä, katsotaan asiakkuus päättyneeksi. 

Käyttäjällä on oikeus tarkastaa hänestä tallennetut henkilötiedot. Pyynnöstä oikaisemme, täydennämme tai poistamme käsittelyn tarkoituksen kannalta virheelliset, puutteelliset tai vanhentuneet henkilötiedot. Palvelussa on rekisteröityneille käyttäjille omien tietojen hallinnoinnissa sähköinen tietopyyntölomake ja rekisteröimättömille yhteydenottopyyntölomake. 

Henkilötietoja käsittelevät tahot ja tietojen luovutus

Henkilötietoja käsittelevät ne Fiare-konsernin työntekijät, joilla on oikeus tietojen käsittelyyn työtehtäviensä hoitamiseksi. Käytämme tietojen käsittelyssä alihankkijoita, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että tietoja käsitellään kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Jos siirrämme tietoja EU/ETA-alueen ulkopuolelle, varmistamme, että siirto tapahtuu lainsäädännön sallimia asianmukaisia suojatoimia, kuten sopimuslausekkeita, noudattaen.

Markkinapaikalla palvelujaan tarjoavat tai muutoin esillä olevat palveluntarjoajat

Palvelujen tarjoaminen, tilausten tekeminen ja yhteydenotot edellyttävät tietojen luovuttamista. Mikäli olet tilannut tuotteen tai palvelun tai tehnyt yhteydenottopyynnön sivustomme avulla kolmannelta osapuolelta, luovutamme tietosi kyseessä olevalle palveluntarjoajalle, jotta tämä voi toteuttaa tilaamasi tuotteen tai palvelun tai toimittaa pyytämäsi tarjouksen. 

Tietojen luovutus Haaga-Helialle CEDIM-tutkimushanketta varten
Fiare Solutions osallistuu Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Oy:n CEDIM (Circular Electronics Digital Marketplace) -tutkimushankkeen pilottiin. Pilotin tarkoituksena on tutkia ja selvittää digitaalisen markkinapaikan soveltuvuutta kiertotalouteen. Tätä tarkoitusta varten Fiare Solutions luovuttaa Haaga-Helialle markkinapaikan ja verkkosivuston käyttöä koskevia tietoja, joita se on kerännyt eväisteillä. Tiedot luovutetaan pääosin raportteina, joista henkilön yksilöivät tiedot on poistettu. Tietoja luovutetaan vain CEDIM-tutkimushankkeen pilottivaiheen 23.5.2022 – 30.9.2022 ajan. 

Tietosuojalausekkeen muutokset

Kehitämme palvelujamme jatkuvasti ja voimme muuttaa tätä tietosuojakuvausta. Muutokset voivat perustua myös lainsäädännön muuttumiseen. 

Rekisterin pitäjä ja yhteystiedot

Fiare Solutions Oy, y-tunnus 2084358-2

Tammasaarenkatu 1, 00180 Helsinki 

Rekisterinpitäjän vastuuhenkilö: Kirsi Johansson, kirsi.johansson@fiare.com

Tietosuojavastaava: Kirsi Johansson,  kirsi.johansson@fiare.com

loder imageloder image